Siirrettävä positiivi (kantokahvat), puhallin ja palje istuinpenkin alla. Transponointimahdollisuus ±½ sävelaskelta (koskettimistoa siirtämällä). Virityskorkeus a1 = 415.

Dispositio: Markku Heikinheimo
Julkisivu: Matti Erola

Sormiopillistöt kaksoislaatikolla. Pillistön edessä käsikäyttöiset taiteovet. Rohrflötellä ja Gedacktilla yhteinen basso C–f0. Rakennettu kahdessa vaiheessa: aluksi oli kummallakin sormiolla vain 8′ äänikerta ilman rekisterikoneistoa, jalkiona liitejalkio. Toisessa vaiheessa 1992 urut saivat nykyisen disposition ja rekisterikoneiston koppeleineen. Puhallin oli aluksi kaapin sisällä ja vuodesta 1992 ulkopuolella. Sordunan pillit on tehty Keravan kirkon urkujen (KU 1963 III/25) rintapillistön Regal 16′:sta.

Dispositio: Enzio Forsblom, Sybrand Zachariassen ja Bruno Christensen
Ulkoasu ja äänitys: Bruno Christensen

Sormiopillistön edessä käsin liikuteltavat taiteovet, sen äänikerrat kaksoislaatikolla. Rekisteritapeissa ei ole äänikertanimiä.

Urut olivat alun perin professori Enzio Forsblomin kotiurut. Sen jälkeen niitä hallinnoi pitkään Suomen Kulttuurirahasto, joka myönsi urut määräaikaisesti käyttöön sellaisille lahjakkaille nuorille urkureille, joilla ei ollut työnsä puolesta urkuja käytössään.

Dispositio: John Sundberg
Hinta 73.000 mk
Valm. 3.12.1926

Kiinteä soittopöytä urkujen etuseinässä, 1 kombinaatio, Tutti, —R, yleispaisutin.

2009 entisöinti, Urkurakentamo Martti Porthan.

Urut on rakennettu ehkä 1960-luvulla Salan siunauskappeliin.

Dispositio ja äänitys: Martti Porthan
ulkoasu: Timo Salonen

Siirrettävä positiivi (kantokahvat), puhallin ja palje istuinpenkin alla, transponointimahdollisuus.

Dispositio ja ulkoasu: Veikko Virtanen
Äänitys: Veikko Virtanen ja Hans Heinrich

Matala positiivi, jossa on kääntyvä sormiokoskettimisto kuljetuksen helpottamiseksi.

Dispositio: Geo Böckerman (äänikertanimissä pienet alkukirjaimet)
Julkisivu: Leo Werbanschitz ja Veikko Virtanen
Äänitys: Ossi Viitala ja Pertti Metsävuo.
Vihk.konsertti 4.10.1970

Siirrettävä positiivi. Pillit puuta.

Dispositio: S-A:n urkutyöryhmä
Ulkoasu: rakentamo
Äänitys: Helmuth Gripentrog ja Kalevi Mäkinen
Valm. elokuussa 2006